Kokeillaan jos vaikka blogin kirjoittaminen auttaisi. Saa purkaa sydäntään eikä tarvitse esittää. Alkuun kerron hieman itsestäni.
Olen 25-vuotias naimisissa oleva nainen. Minulla ja miehelläni on reilun vuoden ikäinen tytär. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta. Minulla on koira jonka kanssa harrastan ulkoilua ja tokoilua. Olen siivoojana jo muutaman vuoden ollut. Asumme ihanassa omakotitalossa rauhallisella alueella. Juuri mainiolla lasten kasvatuksen kannalta. Elämäni pitäisi siis olla ihan mallillaan.
Olen sairastanut vakavaa masennusta jo monta vuotta. Aluksi söin siihen lääkkeitä ja kävin terapiassa. Mieheni tavattua aloin harventaa terapiakäyntejä ja lääkityskin jäi vaan taka-alalle. Luulin pärjääväni hyvin ilman ulkopuolista apua. Muutaman kuukauden pärjäsinkin, mutta lopulta aloitin uudelleen terapian. Terapeutteja vaihtelin yhtenään ja lopetin terapioita kun en pitänyt heistä tai en vaan halunnut jutella heidän kanssaan. En tiedä miksi, mutta minusta alkoi tulla sulkeutuneempi. Lopulta en jaksanut vaan enää käydä eri terapeuteilla vaan jätin hoidot kokonaan. Lähipiiri uskookin, että olen parantunut ja onneni kukkuloilla. Enkä silti ihmettele.. Pidän todella tarkkaa kulissia yllä. Parhain ystävänikään ei tiedä mitä minulle oikeasti kuuluu.